Hieman sekava Murhan punainen lanka piti kuitenkin otteessaan
17.01.2024
Käsikirjoittaja: Tiina Puumalainen, ohjaus: Tiina Puumalainen, lavastus: Teppo Järvinen, puvut: Anne Laatikainen, valosuunnittelu: Pasi Saari, äänisuunnittelu: Lauri Malin, rooleissa Iikka Forss, Panu Valo, Lasse Sandberg, Johanna Reilin, Birgitta Putkonen, Maiju-Riina Huttunen. Ensi-ilta 5.10.2023.
Sherlock Holmes murhan punainen lanka -näytelmän jännittävät murha-arvoitukset ja nopea toiminta tekivät näytelmän katsomisesta kiinnostavampaa. Näytelmää katsoessa pääsi mukaan pohtimaan arvoituksia ja miettimään järkeviä johtopäätöksiä. Äänet toivat paljon tunnelmaa, minkä kautta tuntui, että olisimme osana näytelmää. Näyttelijät osasivat eläytyä näytelmään loistavasti ja puvustus oli kohdallaan. Nukkekotimainen lavastus oli kätevä ja hyvin suunniteltu.
Iikka Forss esitti näytelmässä Sherlock Holmesia todella hyvin, hän osasi eläytyä näytelmään mainiosti ja ymmärsimme, miksi juuri hänet oli valittu tähän rooliin. Huomasimme, että näytelmää oli harjoiteltu todella ahkerasti ja siihen oli panostettu. Näytelmän alussa oli vaikea hahmottaa tapahtumien kulkua ja jotkut kohdat olivat hieman epäselviä koululaisen ymmärrettäväksi.
Näytelmän teemoja olivat murha, rakkaus, uskollisuus, pahuus ja englantilainen kulttuuri. Englantilainen kulttuuri sai meille tunteen siitä, että olisimme Baker Streetin hämärällä kadulla. Baker Street 221B oli iso osa näytelmää, sillä kaikki Holmesin ja Watsonin seikkailut tapahtuivat siellä. Mielestämme oli kiva, kun Watson ja Mrs Hudson muistelivat Holmesia ja jännittäviä seikkailuja yhdessä Baker Streetillä.
Näytelmän ensimmäinen osio oli mielestämme vähän liian pitkä ja hieman sekava. Esityksen sekavuus saattoi välillä haitata näytelmään keskittymistä ja jotkut arvoitukset oli vaikea ymmärtää. Suosittelemme näytelmää jokaiselle, joka tykkää arvoituksista, murhan selvittämisestä, jännityksestä ja pienestä huumorista. Tämä näytelmä oli hauska ja mielenkiintoinen kokemus meille ja todennäköisesti myös sinulle.
Kasien arviot elämyksestä löytyvät Arviot-osiosta!
sarjan Muut osat
Osa 2: Kymenlaakson steinerkoululaiset taidetestaamassa
Osa 3: Ajatuksia avartava sinfoninen konsertti
Osa 4: Sherlock Holmes ja Murhan punainen lanka sytytti koululaiskatsomon