Sherlock Holmes ja murhan punainen lanka sytytti koululaiskatsomon
07.02.2024
Hämeenlinnan kaupungin teatterissa meneillään oleva näytelmä Sherlock Holmes ja murhan punainen lanka pohjautuu Sherlock Holmes kirjoihin. Tiina Puumalainen on kirjoittanut käsikirjoituksen ja ohjannut esityksen onnistuneesti. Iittalan yhtenäiskoulun kahdeksasluokkalaiset pääsivät katsomaan esityksen perjantaina 13.10. Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelman puitteissa.
Alkuasetelmassa Tohtori Watson (Panu Valo) ja mestarietsivä Sherlock Holmes (Iikka Forss) ovat ylimpiä ystäviä. Watson kuitenkin luulee menettäneensä ystävänsä taistelussa. Juoni rakentuu siten, että Mrs. Hudson (Johanna Reilin) muistelee yhdessä tohtori Watsonin kanssa Sherlock Holmesin ja Watsonin ensitapaamista ja heidän mieleenpainuvimpia seikkailujaan. Yksi tällainen tapahtuma kertoo kuolleesta tytöstä, johon liittyy arvoituksellinen kirjava lanka. Vaikka vihjeet ovat mitättömiä herra Watsonille, mestarisalapoliisi Holmes ratkaisee tapahtuneen hämmästyttävällä päättelykyvyllään. Rikosten ohella mukana on myös ripaus romantiikkaa, kun Watson rakastuu asiakkaaseensa Meriin (Maiju-Riina Huttunen).
Paikoin juoni ja tapahtumat vaihtuvat nopeasti ja katsoja joutuu todella keskittymään pysyäkseen kärryillä. Toisaalta katsoja ei pitkästy vaan tarina pitää otteessaan. Juoni pitää sisällään niin jännittävyyttä, romantiikka kuin huumoriakin.
Iikka Forss ja Panu Valo tekevät erinomaisen roolityön Holmesina ja Watsonina. Anne Laatikaisen suunnittelemat puvut sopivat henkilöhahmoille. Holmesin viittamainen takki ja sikari sopivat hänen itsevarmaan luonteeseensa loistavasti.
Lavastussuunnittelun on toteuttanut upealla tavalla Teppo Järvinen. Esimerkiksi joella tapahtunut takaa-ajokohtauksen lavastus on onnistunut vedenpauhua kuvaavine äänitehosteineen. Toinen mielenkiintoinen ratkaisu ovat pienet liikuteltavat valkoiset talot, joilla on monta eri tehtävää.
Kokonaisuutena näytelmä pitää sisällään niin jännitystä, rakkautta kuin koomisia tilanteitakin. Esitys sopii sekä koululaisille että aikuisille murhamysteerien ystäville.
Kasien arviot elämyksestä löytyvät Arviot-osiosta!
sarjan Muut osat
Osa 1: Hieman sekava Murhan punainen lanka piti kuitenkin otteessaan
Osa 2: Kymenlaakson steinerkoululaiset taidetestaamassa