Lastenkulttuurin juhlaviikolle kolme huikeaa sirkuselokuvaa

Kolme suomalaista sirkustoimijaa: Sorin Sirkus (Tampere), Tanssiteatteri Hurjaruuth (Helsinki) ja Flow Productions (Oulu), tuottivat talven 2022 aikana kolme noin tunnin pituista sirkuselokuvaa ja niihin liittyvät pedagogiset materiaalit osaksi Taidetestaajien etäelämystarjotinta.

Valtakunnallisella lastenkulttuurin juhlaviikolla 9.–15.5.2022 elokuvat avataan viikon ajaksi kaikkien suomalaisten lasten ja nuorten vapaasti katsottavaksi Taidetestaajien julkiselle YouTube-kanavalle osoitteeseen bit.ly/youtaide.

Juhlaviikkoa ennen ja sen jälkeen elokuvat ovat kaikkien Suomen yläkoululaisten katsottavissa Taidetestaajat-järjestelmän kautta osana etäelämystarjotinta. Lue lisää etäelämystarjottimesta tästä uutisartikkelista: taidetestaajat.fi/news/uusia-taidetestaajien-etaelamyksia-on-julkaistu.

“Oikeus taiteeseen ja kulttuuriin kuuluu myös korona-ajan koululaisille. Sirkustaide toimii upeasti myös kaksiulotteisena, ja olimme todella iloisia, että saimme näin laadukkaita sirkuselokuvia etäohjelmistoomme”, kertoo Taidetestaajat-toiminnan päällikkö Joonas Keskinen.

”Sirkustaiteessa yhdistyy virtuoosimainen taito, rajojen rikkominen, kekseliäisyys ja vahvat tunteet. Juuri siksi se on taidemuoto, joka puhuttelee nuoria. Tästä syystä on hienoa saada tarjota nämä mahtavat elokuvat laajemmin katsottavaksi lastenkulttuurin juhlaviikon kunniaksi!”, sanoo Sorin Sirkuksen tirehtööri Taina Kopra.

Katso projektin traileri tästä: youtube.com/watch?v=hUHjtCt0OVk
Lastenkulttuurin juhlaviikon koko ohjelmisto: lastenkulttuuri.fi/lastenkulttuurinjuhlaviikko

Sorin Sirkus esittää: Amalgam | Traileri youtube.com/watch?v=TV4uhImfo2A 
Tanssiteatteri Hurjaruuth esittää: Talvisirkus Vauhti | Traileri: youtu.be/oYVCaU8ElyA
Flow Productions esittää: Gregarious |Traileri: vimeo.com/694326005