Kevät käyntiin Suomen lastenkulttuuriliitossa

Taidetestauksen kahdeksas syksy tuli päätökseen 19.12.2024, kun syksyn viimeiset Taidetestaajat kävivät vierailuilla juuri ennen joululoman alkua. Viimeiset taidevierailut saivat jälleen aikaan jännitystä, kun lumimyräkän takia lentoja oli myöhässä ja osa taidetestaajista ehti mukaan Hurjaruuthin Talvisirkukseen vasta toiselle puoliajalle. Kaikesta kuitenkin selvittiin, taas kerran.

Syksyn aikana kasiluokkalaiset taidetestaajat opettajineen tekivät yhteensä 71 556 taidevierailua eri kohteisiin. Tämä tarkoittaa 71 556 erilaista kokemusta taiteesta, 71 556 erilaista mielipidettä ja 71 556 mahdollisuutta uudenlaiseen ajatteluun. 

Lämmin kiitos kaikille mukana olleille taidetoimijoille ja kouluille oppilaineen ja opettajineen. Kiitos myös rahoittajamme Suomen Kulttuurirahasto ja Svenska kulturfonden. Kiitos yhteistyöstä, kiitos keskusteluista, kiitos palautteesta.

Syksyn aikana Taidetestaajat-ohjelma näkyi mediassa erityisesti nuorten häiriökäyttäytymistä käsittelevissä lehtijutuissa. Useita kertoja esimerkiksi sosiaalisen median julkaisuissa nousi esiin myös Taidetestaajien keskittynyt, kunnioittava käyttäytyminen esitysten ja opastusten aikana. Taidetestaajat-tiimiläisiä oli syksyn aikana mukana niin Kuntamarkkinoilla, Hyvin sanottu -festivaaleilla, Young European Heritage Makers -tapahtumassa, Maaseutuparlamentissa sekä Valtakunnallisilla Lastensuojelupäivillä. 

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Liiton uusi nimi tuo lapset keskiöön

Uusi lukukausi pärähti käyntiin taas 7. tammikuuta 2025, jolloin myös kevään ensimmäiset taidevierailut starttasivat. 

Joululoman aikana Taidetestaajat-ohjelmaa koordinoiva organisaatio Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto koki suuren muutoksen ja toimii nyt uudella nimellä Suomen lastenkulttuuriliitto. Aikanaan nimenomaan lastenkulttuurikeskusten verkostosta syntynyt yhdistys toimii nykyään laajalti lastenkulttuurin äänitorvena, eikä vanha nimi enää kuvannut riittävän hyvin Liiton toimintaa. Esimerkiksi Taidetestaajat-ohjelma ei suoraan liity lastenkulttuurikeskuksiin, ja Liiton uusi kertoo vanhaa selkeämmin, miksi juuri tämä yhdistys koordinoi koulupäivien aikana tapahtuvia Taidetestaajat-vierailuja.

Liitto teki päätöksen nimenmuutoksesta marraskuun Lastenkulttuurifoorumissa järjestetyssä yhdistyksen kokouksessa, ja Taidetestaajat-ohjelman päällikkö Joonas Keskinen avasi perusteita nimimuutokselle myös Lastenkulttuurin blogissa marraskuussa. 

“Nimenmuutos viestii siitä, että lapset ja lastenkulttuuri ovat toiminnan keskiössä. Tähän saakka käytetty liiton nimi viestii enemmänkin rakenteista ja instituutioista, mutta todellinen ydin on lapset ja heidän osallisuutensa taiteeseen ja kulttuuriin. Siksi uusi nimi, Suomen lastenkulttuuriliitto, korostaa liiton ja sen jäsenistön ensisijaista tavoitetta eli lasten kulttuuristen oikeuksien ja mahdollisuuksien edistämistä. Nimenmuutoksella haluamme viestiä selkeämmin sitä, että lasten tarpeet, hyvinvointi, osallisuus, luovuuden tukeminen ja oikeudet ovat kaiken toiminnan perusta”, kertoo Keskinen blogissa.