Nuorten häiriökäyttäytymiseen puuttuminen – tapaus Klaani

Klaanin esiintyjät keskeytetyn näytöksen jälkeen. Kuva: Ida Kalliosaari

Taidetestaajien käyttäytyminen taidevierailujen aikana on puhuttanut tänä syksynä. Keskustelun myötä olemme ohjeistaneet taidetoimijoita entistä tarkemmin pohtimaan jo ennakolta toimintatapoja haastaviin tilanteisiin. Valtaosa nuorten vierailuista kuitenkin onnistuu ilman häiriöitä, ja olemmekin saaneet runsaasti positiivista palautetta siitä kuinka nuoret seuraavat keskittyneesti, osallistuvat sekä käyttäytyvät kunnioittavasti esiintyjiä ja toisiaan kohtaan. Valmistautuminen mahdollisiin häiriöihin on kuitenkin kaikkien osapuolten kannalta viisasta.

Taidetestaajat-vierailukohteet sekä niissä koettavat sisällöt ovat hyvin erilaisia, eikä Taidetestaajat-koordinaatiotiimin ole mahdollista antaa kaikkiin tilanteisiin sopivaa yleispätevää ohjetta häiriöihin puuttumiseen. Olemme kuitenkin pyytäneet, että jokainen taidetoimija pysähtyisi aiheen äärelle ja laatisi itselleen sopivan ohjeiston mahdollisia häiriötilanteita varten.

On tärkeää, että koko työryhmällä on yhteinen käsitys siitä, miten asiaton käytös määritellään, mihin asiaton käytös vierailulla johtaa ja miten siihen puututaan: milloin esitys tai opastus keskeytetään, kuka sen keskeyttää, kuka kertoo keskeytyksen syyn ja miten mahdollisesti tilasta poistettavat ohjataan ulos. Selkeällä toimintasuunnitelmalla pystytään parantamaan paitsi taiteilijoiden ja muun henkilökunnan, myös koulutyötään tekevien kahdeksasluokkalaisten työrauhaa.

Tapaus Klaani: kun näyttelijä keskeytti esityksen

Taidetestaajien näytös keskeytettiin häiritsevän käytöksen vuoksi Tampereen Teatterin Klaani-esityksessä joulukuussa 2023.

Esityksen alkua edelsi totuttuun tapaan teatterin ohjaajan pitämä tervetulopuhe, jossa muistutetaan nuoria heidän roolistaan ”ammattimaisina katsojina”, jotta teatterin ammattilaiset voivat keskittyä työhönsä ja esitystilanteesta tulee kaikille mahdollisimman mukava ja onnistunut. 

Yleisön joukossa oli erittäin levottomasti käyttäytyneitä nuoria, eikä alun hälinä, liikehtiminen ja äännähtely kokonaan tauonnut, vaikka järjestyksenvalvojat esityksen alettua kävivät joidenkin nuorten luona ja jopa poistivat heti muutamia nuoria salista. Häiriöiden jatkuessa ensimmäisen puoliajan alkupuolella näyttelijä Tommi Raitolehto keskeytti näyttelemisen sanoen selkeästi, että pistetään esitys poikki. Hän pyysi valoa ja sanoi, että jos ette jaksa seurata esitystä, olkaa hyvä ja menkää käytävään.

Teatterissa ei ennalta ollut tarkkaa toimintasuunnitelmaa esityksen keskeyttämiseen johtavien tilanteiden varalle, ja keskeytystilanne tällaisenaan tuli muille näyttelijöille ja työryhmälle yllätyksenä. Koska tunnelma katsomossa oli hyvin rauhaton, oli järjestyksenvalvoja kuitenkin samanaikaisesti näyttelijän keskeyttämisen kanssa mennyt yleisön puolella levottomimpien oppilaiden luo ja tehnyt päätöksen poistaa muutamia nuoria salista. Näiden nuorten siirryttyä järjestyksenvalvojan kanssa aulaan oli muu yleisö hyvin hiljaa, ja esitystä jatkettiin keskeytyneestä kohdasta Raitolehdon ohjauksella. Tilanne oli nopeasti ohi, ja näyttelijän tapa hoitaa keskeytys rauhoitti muun yleisön tehokkaasti. Katsomosta poistetut nuoret kävivät keskustelua tilanteesta järjestyksenvalvojan kanssa aulassa, minkä jälkeen he palasivat katsomaan esityksen toisen puoliajan muun yleisön kanssa.

Tässä keskeytystilanteessa päädyttiin siis ratkaisuun, jossa häiriöstä eniten kärsinyt näyttelijä otti tilanteen ohjat käsiinsä ja järjestyksenvalvoja ja valaistusmestari tekivät työnkuvansa mukaan omat tehtävänsä. Teatterin puolesta paikalla ollut yleisötyövastaava keskusteli tapahtuneesta heti esityksen päätyttyä teatterinjohtajan, tuottajan ja järjestäjän kanssa ja lähetti välittömästi laajalla työryhmäjakelulla viestin, jossa asiaa käsiteltiin. Keskustelua keskeytystilanteesta jatkettiin teatterilla myös lähiviikkoina kaikkien halukkaiden kesken tarpeellisiksi koetuilla kokoonpanoilla.

Keskeytys opetustilanteena

Yhteistä niille esityksille, jotka on jouduttu häiriökäyttäytymisen vuoksi keskeyttämään, on keskeytyksestä tullut positiivinen palaute. Korviimme ei ole kantautunut palautetta siitä, että kokemus olisi keskeytyksen vuoksi mennyt pilalle, vaan se, että häiritsemiseen on puututtu, on sen sijaan helpottanut muun yleisön oloa ja parantanut kokemusta. Myös tilasta hetkeksi poistetut nuoret ovat saaneet tärkeän oppimiskokemuksen siitä, millainen käytös ei taidevierailulle sovi. 

Sekä nuorille että tilanteessa mukana oleville opettajille ja muille aikuisille voi olla hätkähdyttävää, kun näyttelijä lopettaa näyttelemisen ja poistuu roolistaan keskeyttäessään esityksen. Varsinkin liveteatteriin tottumaton voi kokea tilanteen yllättävänä: nyt ei katsottukaan telkkaria. Keskeyttämistä ei voi vaatia lavalla olevalta näyttelijältä, jolle roolin pudottaminen ja siihen palaaminen voi olla hyvin haastavaa, mutta joissain tilanteissa, kun näyttelijä haluaa niin tehdä, sen vaikutus on suuri. 

Esitystä tai opastusta ei siis missään tapauksessa tarvitse jatkaa häirinnästä välittämättä eikä saattaa loppuun hinnalla millä hyvänsä. Taidetestaajat-vierailut ovat opetustilanteita, ja esityksen keskeyttäminen tukee oppimista silloin, kun se on tarpeen. 

Turvallisemman tilan periaatteiden huomiointi on tämän syksyn aikana noussut selkeämpään rooliin esimerkiksi taidevierailujen alkupuheenvuoroissa, ja työtä jatketaan yhdessä tietoa jakaen. Tuotamme tällä kaudella myös kirjallista materiaalia ja webinaareja aiheesta sekä taidetoimijoiden että opettajien työn tueksi. 

Teksti: Marianna Penttilä, Hanna Botkin ja Tampereen Teatterin yleisötyövastaava Neili Koivuniemi